











|
  |
|
| JÄÄSILTA |
| Etsitään Kaivopuiston rannasta ainut paikka, josta jää ei ole vielä sulanut. Tarkistetaan, että rantavedessä kelluu muutama lankku. Soitetaan Harakkaan. Tiedustellaan onko joku samanpainoinen tai painavampi todistettavasti ylittänyt jään samana päivänä. Jos on, puetaan jäänaskalit kaulaan, pelastusliivit niskaan, sauva tai tuura käteen ja liukuesteet kenkiin. Matkapuhelin pakataan umpinaiseen, mutta läpinäkyvään muovipussiin, jonka sisällä on kellukkeina viinipullonkorkkeja. |
| Jää on liukasta ja muhkuraista ja sen päällä on litsis lätsis vettä. Saareen kahlataan takaperin, sillä samalla on hymyiltävä kuvaajalle, joka filmaa taustamateriaalia TV1:n säätiedotukseen. Erityisen varovainen on oltava, jos mukana on pahveja tai levyjä tai muuta taiteellista, jota pohjoistuuli saattaa luulla purjeeksi ja lennättää taiteilijan taivaan tuuliin tai avantoon. |
| © Kristiina Lähde |
|
|